Talvista ravikärryttelyä

Oli hieman kirpsakan oloinen pakkaspäivä, kun saavuin tallille. Tinu oli pyynnöstäni ottanut Ledyan ja Ellan sisälle päiväruokinnan aikana, joten kaksikko oli valmiina tallissa odottamassa lenkkiä. Nickykin kurvasi juuri sopivasti tallin pihaan keräillessäni kamppeitani autoni takapenkiltä.

Vaihdoimme hieman kuulumisia samalla, kun aloimme laittamaan hevosia valmiiksi ajoa varten. Eipä aikaakaan, kun hyppäsimme jo kumpikin omille kärryillemme ja lähdimme kävelemään kohti metsätietä, minä Ledyan kanssa edellä ja Nicky Ellan kanssa tiiviisti perässämme.

Aloitimme lenkkimme kävelemällä ja rennolla hölkällä. Ledya jolkotteli tasaista vauhtia eteenpäin, ja Ella seurasi meitä samalla tasaisella tahdilla lepuuttaen turpaansa olkapäälläni lähes koko ajan. Kun pääsimme vanhan taksvärkkitien viimeiselle kilometrille (tämä pätkä on mukavan tasaista suoraa ja muutenkin varmaan koko ikivanhan tien parhaassa kunnossa oleva osa) pyysin Ledyan lähestulkoon täyteen vauhtiin. Kuulin Nickynkin pyytävän Ellaa lisäämään vauhtia. Ravailimme reipasta vauhtia lumi pöllyten ja hidastimme vasta hieman ennen risteystä, josta pääsimme hiekkatielle.

Hiekkatielle käännyttyämme lisäsimme taas vauhtia, kun autoja ei näkynyt tulevan mistään eikä tie vaikuttanut kovin liukkaalta. Ella yritti kerran punkea Ledyan vierelle, mutta Nicky sai ohjattua tamman takaisin omalle paikalleen. Tasaisella hiekkatiellä oli hyvä lasketella kovaa vauhtia. Suoran päässä, pienen mäennyppylän päällä rupesimme jälleen hidastamaan vauhtia. Lopulta vauhtimme hiipui mukavaan mummohölkkään. Kärryttelimme vielä jonkin matkaa tallin ohitse ja kävimme tekemässä u-käännöksen hieman kauempana. Kävelimme viimeisen pätkän tallille, jotta hevoset saisivat hieman tasata hengitystään. Päästin Nickyn ja Ellan kärkeen loppukäyntien ajaksi, ja Ella olikin erittäin mielellään päästessään kärkihevoseksi.

Tallilla ihailin kypäräni ja takkini selkämyksen kuolakuviointeja, jotka Ella oli niihin lenkin aikana jättänyt. Annoin Nickyn hoitaa Ellan pesarilla, Ledya sai tyytyä käytävällä seisoskeluun. Kun olimme saaneet hevoset hoidettua ja karsinoihinsa kuivumaan jäimme vielä hetkeksi vaihtamaan kuulumisia (lue: juoruamaan), ennen kuin erkanimme kumpikin omille teillemme.

~ Kaisa

// Onnittelut Nickylle ja Ellalle - puoli vuotta Trulliksessa täynnä!

Ledyan ensimmäinen ravivoitto

Suuntasimme Ledyan kanssa tänään kohti Narrilaivaa ravien merkeissä. Aamu meni varusteita pakatessa, ja Ledyakin pääsi hetkeksi tarhaan. Tamma harjattiin kunnolla kun se otettiin sisälle valmistautumaan kisoihin lähtöön. Puolen päivän tienoilla pakkasimme Ledyan kuljetuskoppiin ja tavarat autoon, ja lähdimme Tinun kanssa huristelemaan kohti ravirataa.

Saavuimme radalle hieman aikaisessa, joten odottelimme hetken, ennen kuin otimme Ledyan pois kopista harjauspaikalle. Tinun varustaessa tammaa vaihdoin pari sanaa Nickyn kanssa, jolla oli päivän raveissa mukanaan useampikin hevonen. Trullinummessa asuva Ella ei ollut päässyt tänään kilpailemaan sen lähdön liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Nickyn kaksi hevosta oli kuitenkin ollut jo aiemmassa lähdössä, molemmat rahasijoille juosten. Naisen kolmas hevonen, Chocolina Rus juoksisi Ledyan kanssa samassa lähdössä.

Kun Tinu oli saanut Ledyan ajokuntoon, kävin ajamassa lämmittelykierrokset tamman kanssa. Pian olikin jo meidän starttimme aika, ja kärryttelimme kimon kanssa kohti lähtöaluetta. Tamma sai hyvän lähdön ja viipotti heti kärjen tuntumaan, kaventaen jatkuvasti väliä johtavaan hevoseen. Loppurutistuksessa Ledya venytti itseään sen verran, että voitto tuli nippa nappa turvan mitalla! Nickyn tammas lasketteli hieman meidän jäljessämme neljänneksi.

Kun palasimme Ledyan kanssa varikkoalueelle, Tinu odotteli meitä innoissaan. Tämä oli Ledyan ensimmäinen voitto, joten Tinu (ja tietenkin minä myös) oli syystäkin tyytyväinen tamman suoritukseen! Tinu hukutti Ledyan taputuksiin ja kehuihin samalla, kun purimme tammalta varusteita pois ja valmistelimme sitä kotiinlähtöä varten.

~ Kaisa

Ilman satulaa-tarinakilpailuissa Pikkulinnun tallilla

Osallistuimme Tarjan kanssa Pikkulinnun tallilla järjestettyihin ilman satulaa-kilpailuihin. Edustimme tamman kanssa 40cm esteluokassa, jossa sijoituimme toisiksi neljän osallistujan joukosta. Kakkossijan ansaitsimme seuraavalla tarinalla:

"En oikein tiedä mitä ajattelin ilmoittautuessani Tarjan kanssa estekilpailuihin - vieläpä ilman satulaa. Vaikka tämä mammutti onkin niin pomminvarma kuin suokki voi olla, ei sen kylkien ihrakerroksesta saa paljoakaan tukea tosipaikan tullen. Puhumattakaan siitä, että Tarjalle ei ole siunaantunut sitä kaikista parhainta hyppytyyliä.. Sitä oli kuitenkin turha murehtia nyt, kun astelimme jo kilpakentälle täydessä kisatällingissä.

Pienten epämääräisten ravin ja laukan sekaisten askeleiden jälkeen Tarja vihdoin nosti kunnon laukan, ja lähdimme vyörymään kohti ensimmäistä estettä. Pariin ensimmäiseen hyppyyn Tarja lähti kotioloissakin hyväksi toteamallaan aropeuratyylillä (toisin sanoen tasajalkaloilalla). Tämän jälkeen tamman hyppytyyliä kehtasi jo sanoa ihan tyylikkääksikin, ja seuraavat esteet ylitettiin siis ihan normihevosen tapaan. Ehdin jo ajatella, että ehkä tämä suoritus ei päätykään aivan totaaliseen häpäisyyn.

Niinpä suuntasimme matkamme kohti viimeistä estettä, ja naamalleni oli noussut jo ihan ylpeä hymy. Oliko punkerotammani vihdoinkin oppinut hyppäämään kuten hevosen kuuluu? Hymyni alkoi kuitenkin hyytyä siinä vaiheessa, kun Tarja vain kiihdytteli kohti viimeistä estettä, vaikka kuinka yritin hidastaa sen vauhtia. Este lähestyi kovaa vauhtia, ja aivan yllättäen ratsuni vetäisi oikein komeat slide stopit ja pysähtyi. Mutta ennen kuin hämmennys ehti lievetä (eihän meidän tamma tällaisiin suorituksiin kykene!), Tarja otti ja hyppäsi esteen ilman vauhtia. Maaliviivan ylitimme tyylikkäässä mummohölkässä, minä tamman kaulalla roikkuen.

Eipähän ainakaan tullut pudotuksia."

Lopuksi tuomaristo kommentoi tarinaamme seuraavasti: "Sujuvasti kirjoitettu tarina, moni suokin omistaja voisi varmasti samaistua tähän."

Vaikka suoritus ei siis ollut aivan suoraan oppikirjan mallista, olemme Tarjan kanssa oikein tyytyväisiä - olihan tämä ensimmäinen tarinakilpailu meille molemmille! Muistutukseksi tästä menestyksekkäästä kilpareissusta saimme allaolevan ruusukkeen.

© MWS Boutique

- Tinu

Kaisa näkee Vilkun ensi kertaa

"Mikä tää tässä tän naapurissa on?" Kaisa kysyi laskiessaan Varron irti ruunan karsinassa. "Mun uusin ostos, Fiktion Vilkku. Seitsemänvuotias ori. Eiks ookin sulo!" nojailin rinta rottingilla Vilkun karsinan ovea vasten laskettuani Ellan irti omaan karsinaansa. Ori näytti tyytyväiseltä Kaisan rapsuttaessa sitä korvan takaa.

"No on, on. Mutta mitä ihmettä sä orilla teet?! Ja kuinka tää tulee toimeen täällä tammalauman keskellä? Ja missä vaiheessa sä edes tän ehdit hankkia?" Kaisan ilmeestä näki, että hän ei ollut täysin tyytyväinen tähän ostokseen.

"No ihan hyvin se on nyt parina päivänä täällä viihtynyt. Maanantai-iltana kun se tuli tänne, niin se Varroa yritti vähän vokotella tosta kaltereiden läpi, ennen kuin tajus että se on ruuna. Varro kyllä parina ekana päivänä vaikutti tosi epätyytyväiseltä tähän uuteen naapuriinsa ja oli pettynyt tallin kuninkaan tittelin menetyksestä, mutta nyt ne on kyllä jo ihan hyvää pataa keskenään. Muuten ei oo ollu mitään ongelmaa. Ja ostin kun tää vaikutti tosi kivalta, olin muutenkin miettinyt toisen vähän paremman harrasteratsun ostoa. Sitä paitsi, tän kanssa on kilpailtu valjakkoajossakin!" yritin perustella ostostani. Sanan valjakkoajo kohdalla Kaisan ilme tosin muuttui entistä epäuskoisemmaksi.

"Valjakkoajoa! Ethän sä ole koskaan edes ollut valjakkokärryjen kyydissä! Se on kuule ihan eri juttu ajella sellaisilla kuin noilla koppakärryillä," Kaisa totesi lopetettuaan orin rapsuttamisen. Vilkku vetäytyi syömään karsinan pohjalle päiväruokinnan aikana tipahdelleita kauranjyväsiä ja kiusaamaan Varroa kaltereiden läpi. "No kyllä mä kerran olen groomaamista päässyt kokeilemaan," sanoin hieman loukkaantuneena. "Sitä paitsi mun yksi kaveri lupasi kyllä toimia ajurina ja auttaa näiden valjakkojuttujen kanssa ja opettaa mulle groomauksen salat. Piia meinaan, se brunette mikä kävi kesämmällä Varroakin kerran ratsastamassa. Kyllä sä sen muistat."

Kaisa pyröäytti silmiään ja katseli hetken Vilkkua hieman mietteliäänä."No jaa.. Omatpahan on rahas ja ongelmat mitkä tästä vielä seuraa," Kaisa tuhahti. "Mutta onhan se kyllä aika komee."

Virnistin, sillä tiesin saaneeni Kaisan puolelleni tässä asiassa. Lähdimme ulos hakemaan Pipsaa ja Thelmaa takaisin sisälle, suunnitellen samalla Vilkun tulevaisuutta ja haaveillen monista upeista varsoista, joiden isä ori olisi.

- Tinu

Vuoden viimeiset sänkkärilaukat

Naapurin isäntä oli vinkannut meille aikovansa kyntää Trulliksen vieressä olevan pellon ensi viikon alussa, joten nyt olisi tämän vuoden viimeinen tilaisuus käydä pellolla laukkailemassa. Päätin itse ottaa ratsuksseni (selkeästi liikuntaa kaipaavan) Tarjan, Kaisa puolestaan päätti kokeilla, mitä Ledya sanoisi sänkkärilaukoista. Olemme nyt syksyn aikana opettaneet tammalle ratsun perusjuttuja kentällä ja tamma on toiminut ihan suhteellisen fiksusti, joten teoriassa sen kanssa voisi myös maastoilla selästä käsin. 

Satuloimme Kaisan kanssa ratsumme ja nousimme selkään kentällä. Tarja on sen verran fiksu ja kiltti tamma, että se odotteli hetken itsekseen, että avustin Kaisan Ledyan selkään. Ratsastimme muutaman kierroksen kentällä varmistuaksemme, että kimo ravurimme muistaa edelleen sille opetetut ratsujutut. Ledya näytti olevan tänään yllättävän laiskalla tuulella, joten uskaltauduimme jatkamaan matkaamme kentältä tien yli pellolle, minä ja Tarja edellä.

Pellolle päästyämme teimme muutaman kierroksen käynnissä ja ravasimme hieman. Tarkistimme samalla, että pohja on edelleen hyvässä kunnossa. Ledya oli selkeästi reipastunut ja valpastunut pellolle tultuamme, ja etenkin muutaman ravipätkän ottaessamme Kaisalla oli täysi työ pitää tamma kurissa, jottei se ohittaisi minua ja Tarjaa. Kaikesta huolimatta Kaisa oli valmis kokeilemaan laukkaamista Ledyalla, joten sopivassa kohdassa nostin Tarjan kanssa laukan. 

Tarja laukkasi hieman normaalia reippaammin, mutta etenimme kuitenkin melko hillittyä vauhtia. Takaamme kuuluvasta kiroamisesta päätellen Kaisalla oli hieman ongelmia Ledyan kanssa ja ennen kuin ehdin hidastaa Tarjan takaisin raviin, Ledya painelikin jo ohitsemme jotakin kiitoravin ja laukan sekaista askellajia välillä komeasti pukitellen. Hidastin Tarjan edelleen käyntiin ja Kaisakin sai Ledyan käännettyä ja hieman hidastamaan, ja pian he saapuivatkin jo reippaanlaisella ravilla luoksemme.

Ledya ei suostunut pysymään paikoillaan vaan steppasi jatkuvasti. "Kokeillaan nyt vielä kerta, josko tää tajuais jutun jujun," Kaisa sanoi. Ravasin Tarjan kanssa sopivaan kohtaan ja nostimme taas laukan. Ledyakin onnistui tällä kertaa nostamaan laukan parin suuren pukin jälkeen. Laukkasimme pari pitkää pätkää pellolla, minkä jälkeen hidastimme hevoset käyntiin ja suuntasimme vielä metsätielle, jossa otimme muutaman rennomman ravipätkän. Takaisin tallille palasimme käynnissä, jopa Ledya malttoi ottaa käyntiaskeleita loppumatkasta.

Tallilla hoidimme hevoset ja tarjosimme niille juotavaa. Kaisa päätti vielä kylmätä hieman Ledyan jalkoja viedessäni Tarjan takaisin laitumelle, jossa Marla odottikin jo malttamattomana kaverinsa paluuta.

- Tinu

Varro varsa-arvioinnissa

Olin ilmoittanut Varron jokin aika sitten varsa-arviointiin. Ruuna oli saanut edellisenä päivänä kunnon pesun, sen kilpakamppeet puhdistettu ja auto pakattu valmiiksi. Tämän aamun tehtäväksi oli siis jäänyt vain Varron huolellinen harjaus ja letitys sekä pakkaus traikkuun. Ruunan matkaseuraksi otimme Thelma-aasin. Henkiseksi tueksi ja vauksi mukaan lähtenyt Kaisa hyppäsi apukuskin penkille, ja sitten kurvasimmekin jo pois Trullinummen pihasta kohti tapahtumapaikkaa.

Kilpailupaikalle päästyämme lähdin ilmoittamaan meidät saapuneiksi samalla, kun Kaisa availi traikkua ja tarkisti matkalaistemme voinnin ja fiiliksen. Kun palasin takaisin autolle, otimme Varron pois kopista ja laitoimme sen kiinni traikun kulmaan. Tarkastin että ruuna oli edelleen siistissä kunnossa, minkä jälkeen heitimme sille pikaisesti suitset päähän. Laitoin itselleni kypärän päähän, nappasin Varron matkaani ja lähdimme kohti rakennearvostelua.

Tärisin jännityksestä, kun vein Varroa rakennearvosteluun. Ruuna teki onnekseni hyvää yhteistyötä, ja se asettui näyttelyasentoon ilman turhaa tappelua. Tuomarit tutkivat ruunaa ja kiertelivät ympärillämme kuin haaskalinnut, kunnes meille ilmoitettiin, että saimme poistua. Kun Varron pisteitä kuulutettiin selvisi, että se oli saanut hienosti yhdeksän pistettä kymmenestä. Rakennearvostelussa ollessamme ruunan sukua oli käyty läpi ja siitä oli annettu arvio. En itse ollut keskittynyt juontoon yhtään joten Kaisa kertoi, että ruuna oli saanu kyseisestä osuudesta 13 pistettä maksimin ollessa 20. Olin ihan tyytyväinen tulokseen ja uskoin, että kaikki jatkuu hyvin vielä liikkeiden arvioinnissakin.

Varro oli onnekseni käyttäytynyt hyvin koko päivän ja se malttoi odottaa pääsyään liikkeiden arviointiinkin rauhassa, vaikka jouduimmekin odottamaan omaa vuoroamme hyvän tovin. Ruunan vihdoin päästessä viimeiseen arviointiosuuteen, ilmoitettiin myös sen saamat käytöspisteet. Varro oli käyttäytynyt niin hienosti koko päivän, että se sai käytöskokeesta 13 pistettä maksimipistemäärän ollessa 15. Myös liikkeiden arviointi sujui ihan hyvin ruunan saadessa tuosta osuudesta 3 pistettä.

Palkintojenjaossa selvisi, että Varro oli kerännyt päivän aikana yhteensä 39 pistettä. Tämä oikeutti toiseen palkintoon, ruunan jäädessä ainoastaan yhden pisteen päähän ensimmäisestä palkinnosta. Olimme Varroon erittäin tyytyväisiä ja annoimme sille parit porkkanat, ennen kuin lastasimme sen traileriin, jossa Thelma jo odottelikin. Kun Varro oli lastattu, lähdimme ajelemaan kohti kotia. Kotimatkalla kävimme hakemassa jäätelöt onnistuneen päivän kunniaksi.

- Tinu